Päk

Jos vihdoi sanois jotai.

Edellisee senverra et joo, annoin koruja annettavaks niille jotka ei jouluna saa mitään. Ne meniki seurakunnan työntekijöille. Aattelin et niitä ei kehdattu viedä kellee ja tuntuu aika tyhmältä ja hävettää et oon tänneki pistäny koruist kuvii jne. Ensi aattelin hiljentyy kokonaa mut sit aattelin et olkoot noi vanhat ikäänku kausi enne tätä kautta. Mää kasvan :)
En sit heti viittiny alkaa mitää omianikaa höpistä ku ne ei ketää kuitenkaa kiinnosta ni oon ollu hiljaa.
Nyt kuitenki aattelin et hittojako mä siitä kiinnostaako vai ei, kirjotan kuitenki. Tai kirjotan sit ehkä jatkos ku en viit vanhoi alkaa selostaa.

Oikeastaan täs olis vaikka mitä kerrottavaa, vaikka siitä miten ihmiset tyhmenee kun ne saa lapsia. Kas ku enne lapsia ne tietää lapsista enemmä ku ne joilla on lapsia - josta luonnollisesti seuraa et sit ku niillä on niitä lapsia itsellä ni ne ei enää tiedäkkään. Lasten saaminen saa sinut siis tietämään vähemmän lapsista.
Häh? Törmäsin kommenttiin "Siksi minä juuri tiedän nämä asiat lapsista kun minulla ei ole omia."
Mä oon ollu tosta huvittunu jo hetken. Eihän tollaseen voi sanoo mitään ni sitä sit vaa hymyilee sisään. Ensihölmistyksen jälkeen.

Tai sit mä voisin kertoa millaista on nukkua päivästä toiseen kokoajan. Kokoajalla tarkotan sellasta 16-20tuntia. Eikä vaan yhtä päivää vaan päivästä toiseen. Mut just ny oon hereil ja ollu täs viikonverra normaalimmal unen määräl ni en viit sit nukkumisest puhuu ku nukkumine tulee jo varpaidenki välist.

Sit vois kertoo siit miten peljästyin ihan tosissaa et must tulee samanlaine äitihirviö ku mihi oon ite joutunu törmäämää, mut seki meni ohi ni en sitäkää jaksa jauhaa. Mut pelästyin kyl. Siihen voisin sittenki kyl palata joskus jos jaksan. Ny en jaks enkä viit.

Et ei mul siis mitää asiaa. Elossa ja hyvinvoivina täällä.
Pöpsy toi pajunkissoja kotiin maanantaina - kevät tulee. Tyttö toi niitä pörrösiä nuppuja (vai mitä lievät ja mitä sitä koko oksaa mukaa repimää) ja niitä nyt ihaillaa hyllyjen reunoilla.
Kevät ♪ ♫ tulee ja olo on ok.
Ja kaik o suhteellist.  Ja kaik muuttuu. Ja joku olio ain yllättää. Näin on.

Lahjoja

Muistatteko ku yllätin kaupantädin? Mä yllätinki isommi ku tiesinkää. Nyt tiedän. Oli nimittäin väärä täti, oikean tädin sisko, eli oikeastaan ei niin väärä täti. Tuli tänää kysyyn et hei, olitko se sä ja mahdoitkohan tarkottaa mun siskoa :) Mut oli tykänny korusta joten se osui ihan oikein sit kuitenki.
Ja jei! Saan siis uudelleen yllättää, ja täl kertaa tajuan valita korun paremmi - ja henkilön tarkistuski vois olla asiaa.

Mä aion muutenki antaa koruja pois, ja ehdottaisinki et muutki tekis samoin.
Miks? Alotanko alusta vai keskeltä, oonko pitkäveteine ja tylsä vai hyökkäänkö asiaan vai miten mä selittäisin mahdollisimman sekavasti eli omasta mielestä selvästi mut kukaan ei ymmärrä...

No. Tos ku oli noita pakkasia mä kuulin aika paljon kommenttia siitä et olenpa mä lämminverine ku en tarvi takkii. Kyse ei ollu siitä, kyl mul oli kylmä mut mulla ei ollut talvitakkia. Tajuspa tämän sitten yks diakoni (onk ne naiset diakonissoja? sellane kuitenki) ja soitti ja kertoi et heille on joku lahjottanu takkeja et josko menisin kokeilee. Menin ja yks oliki ihan sopiva. Ja ta-daa, hänellä on takki eikä kylmä.
Miks diakoni ties soittaa? Kävi meillä. Miks kävi? No. Vaaka ry. on muistanu heikonpia, ovat tehneet joulupaketteja ja diakoni toi meille sellaiset. Itse kudottuja vanttuita, kaulaliinoja, sukkia, pipoja. Miettikää, joku jossain on käyttäny tunteja ja tunteja aikaansa antaakseen tuntemattomalle. Aika huippu upeeta. Lämmitti enemmä ku ne kaik yhteensä. Tiettekai.

No. Mä sit mietein et mä haluun jotenki laittaa eteenpäin. Kysyin diakonilta et jos valkkaan koruja ja vien hänelle ni onko hänellä mieles kenelle niitä sit jouluksi veis. Ku on yksinäisiä, köyhiä, syrjäytyneitä. Ite mietin niitä jotka on jouluna ihan yksin ja on järkyttävän paha olla kun joka suunnasta lykkää lämmintä perhettä ja yhdessäoloa ja itellä ei ole paketin pakettia eikä mitään syytä hyvään mieleen. Jos sellaiselle ihmiselle antaa ees pienen lahjan ni se on suunnattoman suuri (mä kyl nimittäin tiedän tämän) ja voi pelastaa vaikka miltä.
Eli mä vien enne jouluu koruja ja diakoni jakakoot oman makunsa mukaan ne kun tuntee asiakkaansa et kuka voi tykätä mistäki.
Ja mun mielestä moni muu vois tehdä samoin omissa kaupungeissaan. Varmasti on koruharrastajia joilla on "ylimääräsiä" koruja eikä oikee tiä miten niistä pääsis et sais tehdä taas lisää :)
Vaik seurakunta olis ihan vieras paikka (mulle on, vain tää yks työntekijä on tuttu) ni uskallan sanoa et ku sinne soittaa ja kysyy et voisko antaa ni varmasti ne neuvoo sit lisää.
Ja jos ei neuvo ni keksikää joku muu paikka. Mä lupaan et tulee hyvä mieli. Jaetaan niitä fiiliksiä sit ku on annettu ne paketit.

Paitsi et mul o aika tyhmä olo ku teil näin tyrkytän ku tien et siel on monta jotka antaa ihan ilma mun höpinöitäki. Mut josko olis yks ees ketä sais tästä idean et mihi antaa ja mitä.

Mul oli muutaki mut katos päästä. Nistin pää, se ei toimi. Ainakaa näin selvänä.
Lykkään sit noita väkerryksiä ni saa neki pois roikkumast.

Kaks ekaa messingillä, toises tiikerinsilmää ja jälkimmäises mv-helmii, kalsedonii ja kristallei.
Kolmas sit o mv-helmii. Karsein kaks nauhaa biwa tikkuja (tien et keishit syntyy ku simpukka sylkee, mut miten noi biwat? tietääkö joku?) ja ne huonot sit käytin tähä omaan koruun.







Noi Miimuskin jalat ei sit ole tos tahallaan taaskaan, vaan se ku o semne et lykkää ittensä ain lähelle ni se sit o ain lähel. Paitsi ku o vierai, sillo saa hiuka omaa tilaa.

En jaks miettii mitä muuta mul oli mieles, meen nukkuu. En mä muuta nykyää teekkää. Turhauttaa, ketuttaa, kiukuttaa ja kaikkee muutaki. Joulun jälkee lekuril.

unohtaa eimuista unohtaa

Mun on pitäny sanoo sit sen monta kertaa et mun vanha läppäri astui tiensä päähän, sille kivelle mikä oli liukas, kompastui, ja lensi kuin linnun sulosiivin roskiin. Mukanaa mitäs muutakaan ku mun yhteystietoni, sähköpostiosotteet tarkemmi sanottuna. Eli mikäli oot odottanu kuulevas musta, et kuule, mut voit antaa mulle toisen tilaisuuden laittamalla miukumaukupostia.
Oon oikeesti pahoillani, tiedän et muutama ihmine on odottanu kuulevansa musta. Ku lopulta keksein et voin tätä kautta tavottaa ees pari tyyppiä ni sit meni vielä monta unohdusta enne ku nyt sit muistin täs koneel olles et tuun sanoon jotai.

Ja miksi korukuvat on niin kiven takana? Salapoliisin alut voivat päätellä sen tästä kuvasta.
Karneolia ja kuparia siinä.



Aadia

Visiitti oli ja meni

Neidit Säävirkku ja lastens.sos.tät ovat eilen vierailleet taloudessamme. Aluksi nautimme iltapäiväteen läntisessä siivessä jonka jälkeen siirryimme aurinkohuoneeseemme katselemaan syksyistä merimaisemaa. Vuosikertaviini oli erinomaista, siitä kiitos viinurilleni.

Just.

Vierailu kyl yllätti mut. Ei tarvinnu vääntää, piirtää eikä tavata. Sos.täti oli mukava. Oli silti enemmä ku hyvä et Säävirkku oli mukan, ei mun ajatus olis pysyny kasas, Säävirkku osas pitää mut reitillä.
Ja Säävirkku mun kotona, kuin häävii. Surrealistista. Jos me ei oltais hoitaja potilas suhtees ni pyytäisin muutenki käymää, mut tää suhde – ja tää kissa! Kun haluu syliin ni parhaite siin onnistuu kävelemäl eestaas näppimil. Et jos on siansaksaa joukos tää ni se on ollu mää. Mutnii, Säävirkku oli pätevä olemas.

(Mä alan puhuu jostai, sit unohdan mist puhunkaan (siis ihan oikeesti ja tosissaan) ja yritän olla ihan khuulisti ku en olis mitää unohtanukkaa ja jatkan vaa puhetta ja toivon et se olis ees sinnepäin mist alotin - tai et se alkuperäne asia palais mielee. Säävirkku tietää tän ja jos mä lopetan puheen ni se osaa kertoo et mist mä puhuin. Oikeastaan aika huvittavaa.)

Mä ny päättelen et mun asiakkuus jatkuu, avohuollon ennaltaehkäsevänä toimena. Tai jotain. Oon tyytyväinen – ainaki nyt, tie sitä sit toteutuuko mitään oikees elämäs.

Ja sitten, on tää vindoussi sit mahrottoma ihmeelline olento. Päivitti nimittäin itteensä ny tämsen blogin kirjotus wordin. Live writer se o. Mut kuitenki. Kokeilen täs ny sit et onk tää ny olevinas helponpaa kirjottaa täl ikkunal/ohjelmal ku suoraa sin blogihi. En jaks selittää mut kuitenki. Ei täs oikee muuta ku et fonttivaihtoehtoja on enemmä, saas vaan nähdä näkyykö ne siellä sit. Epäilen. Ja miten vaikeeta tän o lisätä kuvia, mul ku ne o vaa netis eikä viemäs tilaa koneelta. Kokeillaas…

Hankalaa, ainaki verrattun perustapaan. Mut mihi tätä ohjelmaa tarvii ees? Fonttien kans leikkimisee?
(muoks jälkeenpäin; rivinvälit/kappaleet meni kans iha vääri, sai niit sit muokat tääl blogin omas kirjotustilas) 



Tuossa on solmittuna makeenvedenhelminugetteja, todella kauniita. Mukana HillTribe riipus. Rannekoru ja korvikset kans.
Ja taas mä meen…

Aadia

Muti vali vinku ja hymy

Lastensuojelu haluu minust eroo. Minusta! Jos mä en kuulu riskiryhmään ni kuka sit?

Siis. Olosuhteiden (tietää ketkä lukenu pitkään, muut lukekoot tai lukekoot rivien välistä) takii mä pyysin lastensuojelun asiakkaaks jo raskaan olles, ja pääsin. Kas ku olin niin tyhmä ja hyväuskone ja kaikkee et kuvittelin rakentavani itelleni turvaverkkoo ja tiesmitä. Joo... Alkuus kyl oliki ihan jees ku sain käydä toimistolla kuukausittain juttelees, ku eihän mun elämäs ole ketään "aikuista" kenelle puhua ylipäänsä mistään. Tai no mykyään on Säävirkku, luojalle kiitos. Mut nii, sit tuli säästöt ja periaatepäätös et eipä enää turhia käyntejä ja ne jäi. Mul oli siel ollu hyviä työntekijöitä, sellasia mitä pysty arvostaan ja kunnioittaan, aina ku niihi josai kadul törmää ni muistan kyl kiittää. Ainaki muistaakseni oon muistanu ku niit oli aika monta eriä.
Mut nii. Mitä lastensuojelu tekee? Mun kohdalla ei mitään. Tyhmenpiki tietää et mä tarviin apua, mut - no, kun ei sellast saa ni sitä väsyy pyytämään ja kerjäämään. Kyl ne tilanteen tietää.
Mut ny ku en enää ole ollu niis kines et tehkääs ny vittu jotai ni nyt sit siel on katsottu ettei mun asiakkuutta ole tarvetta jatkaa.
Mun mitätön mielipiteeni on et joskus - eli aina, mikäli vaan mahdollista ja tilanne on tiedossa, kuten nyt on, ni pitäis ehdottomasti panostaa ennaltaehkäsevään työhön.

Hitto kun mä en nyt osaa saada asiaa perseestä kii. Selitän sekavasti ku täytyy selittää et saa päästäni kiukun ja turhautumisen pois.

Nii. Mä en lyö Aidaa, enkä usko et voisinkaan, mut tiedän ja tiedostan et se on mahdollista. Hyvin pienen pieni mahdollisuus, mut hemmetti, niin mut kasvatettiin, turpaan vaa vaikka ilman syytä, jos ei ole syytä tiedos ni kyl se kakara jotain o tehny kuitenki, se ei vaan ole tullu ilmi, ja vaik ei oliskaan ni aikuisen täytyy se kiukku johonki purkaa mikä on tullu ties mistä ja eihän sitä ny aikuisiin voi purkaa, mitä neki ajattelis ja se kakara pitää kuitenki turpansa kii ku - jo, vedetääs vähä lujenpaa päihi ni on ainaki hiljaa, vielä vähä iha varan vuoks.
Mä en todellakaan halua et toi tulee mun selkärangastani esiin.

Mä en käytä. Mut mä olen narkomaani. Mä haluan olla äiti, en nisti. Mut mikäs sen helponpaa ja vaivattomanpaa ku herättää ittensä jatkuvasta väsymyksestä pirivedoilla, tai nukkua paremmi pienil bupreväsäyksil. Turruttaa kiukku ja turhautumine pirillä, huilata konilla. Rentoutua polttamalla paukut.
En halua, mut tien et se on niiiin... Olis niin todella helppoo. Ja haluisin sitä vaikken haluu. Tai haluun ihan vitusti, mut vielä sitäki enemmä haluun olla äiti.

Mä oon yksin. Ei perhettä, ei sukulaisia jotka välittäis. Tai no onpas, Niko-serkku on maailman ehdottomasti parhain ja upein serkku, Tarja-täti on mahtava ja suur turva yhtä lähellä ku puhelin - ja Jere veliki on olemas. Ja mummu.
Mut arjessa, siinä mä olen yksin. Siinä missä muilla on perhe ja läheisiä.
Säävirkulle saan puhua välillä, mut klinikal o niin paljo asiakkai et ei siellä yhdelle minulle ole ku pienen pieni hetki aina välillä. Se onki kyl sit mittaamattoman arvokas. Mut jos alkaisin vetää ni ei olis sitäkää. Eikä Säävirkku ole mun läheinen, se on mun hoitaja.

Mulla ei ole työpaikkaa, ei ole ikinä ollutkaan. Eikä elämää. Sitä sentään joskus oli.
Pöpsyllä on yksi harrastus, raha ei riitä enenpään. Mä olen liian väsyny (en tiä miks, oon vaan ja kokoajan) tehdäkseni sen kanssa enää mitää kivaa. Harmittaa, kiukuttaa ja on huono omatunto. Mä haluisin tehdä niin paljon kaikkea ja olla super-äiti siinä et mitä meil on yhdessä.
Me ollaan syrjäytyneitä, tai mä oon mut sitämyötä myös Pöpsy.

Ja mitä mieltä on lastensuojelu? No, se tuli jo sanottua. Ei me tarvita mitään. Eipä joo. Katotaas saanko osoitettua kantani ku tapaan työntekijän - kera Säävirkun. Pyysin mukaan ku tien et jaetaan mielipide tästä asiasta. Oon kiitolline ku pääsee mukaa.
Ja ei tää ongelma tietenkään vaan mua koske, mut oman tilanteeni mä tiedän ja siitä voin puhuu.
Ihmetyttää et pitäiskö mun alkaa lyömää, käyttää, jättää Pöpsy heitteille, ilman ruokaa ym enne ku jotain tehtäis meidän hyväksi? Eiks se olis Pöpsyn kannalta jo liian myöhään? Olis se.

Hitto että kiukuttaa. En mä halua paljoa, vähän omaa aikaa ja tukea.
Voi kysyy et mitä mä valitan ja mitä sieltä haluun ku kaik o meil nyt ihan hyvin. On hyvin, totta. Vois olla paremminkin, haluaisin jaksaa enemmä, alan olee tosi väsyny taas. Ja olis se nyt järkevää ajatella niin et ennalta ehkäsy olis kaikkien osapuolten etu. Tehdä jotain enne ku o hätä, ehkä sillon ei päästä enää lähelle.

Ja se siitä. Juttu vois jatkua vaikka kuinka pitkään mut mä luulen et monet jatkaa sitä omassa mielessään ihan samoin ku se täs jatkuis. Ja loppuja kyllästyttää.

Ja silti, tiettekö, ei täs oikeesti mitää hätää. Se siin kai onki, ku ei ole hätää. Mä oon selvinny - ja selviin jatkossaki. Toivottavasti sillä tavalla joka on Pöpsylle paras enkä sillä mikä olis mulle helpoin.

Ja sit rennommi, kyl maailma kasas pysyy vaik olis hetken vinkumat. Nautiaa siit et o hyvä ol.



Eiks olekki kasvanu. On. Ja niiiiiiiiiin (kyllä, noin paljon) sylikissa. Suukottaa ja tulee syliin aina ku vaan suinkin pääsee, sillonki ku ei oikee pääsis ni voi hameenhelmaa pitki yrittää kiivet. Tai tasapainoil olkapääl ku meikä kulkee nojatuolilt keittää kahvii. Korujen teko on - no se ei käy ihan niin helposti enää.
Aimuthei, mä taisin nää hehkuttaa jo viimeks. Sori :)

Sit ilosia juttuja.
Taannoin sain ääreishyvän mielen ku kaupantäti kehui mun koruja. Aivan mahtavaa, olin monta monta päivää hyvällä tuulella sen takii ja - no, hyvä mieli ihmiset, se on iso juttu.

Aloin siin muutenki miettii ihmisii et miten paljo oon saanu tavata ihania tapauksia, sellasia lämpimiä ja arvokkaita ihmisiä. Enkä kaikkii ol ees tavannu. Piisku, Peikkonen, Marissa. Kiitos Naiset. Muistan varmaa ikuisesti tai nii kaua ku pää pelaa - eli ehken nii kauaa sittenkää :) Nii ja mainittujen lisäks on muitaki, joitain täs oikees live-elämässäki, mut nää Naiset on nyt vaan ollu mieles täs viime aikoina.

Mut se kaupantäti. Halusin sit ilahduttaa takas. Vein tädille korun yllärinä. Tuli hirmu hyvä mieli siitäkin. Tosi hyvä. Täti meni hämilleen, hymyilyttää.
Ainut mikä nyt harmittaa on et otin mukaan just niin keskinkertasen ja tylsän rannekorun et ei mitään määrää, ihan hävettää et annoin juur sen.
Mut hyvä mieli silti, ainahan voi paikata seuraavalla kertaa.

Oon miettiny et pankin tätiäki pitäis muistaa jotenki. Se on aina niin ystävälline. Pöpsyltä pyytää esitystä tai laulua jos vaan ei satu olee jonoa. Pöpsy sen takii tykkää käyd pankis eikä vingu ku joudutaa jonottaa ja odottaa. Se on niin esiintyjä tyttö et jos joku jaksaa sen esityksiä kattoa tai puheita kuunnella ni se on samantien sit voittanu paikkansa neidin maailmasta.

Sellasia ihmisiä jotka jaksaa olla ystävällisiä pitäis useemminki jaksaa kiittää.
Ja voi kun sais huitasta jokaista epäystävällistä ja töykeetä! Kuntoki kasvais äkkii. Se olis niin hienoo, nyt sitä vaa joutuu olee ääreismukava takas ja toivoon et ees joku huomais kuinka typerästi se toinen siinä käyttäyty.

Mä oon tehny kunnollisiaki korui, mut niitte kuvaamine o jääny. Tää eka on ainut kunnolline ja kuvattu, helmetin teeman takii ku aiheena oli Kaipaus.



Pöpsyn isä (josta aika siis jätti Pöpsyn olles vast muutaman kuukaude) noukki tän kiven maasta telakalt ja käytti kaks (toosi raskasta mitä ilmeisimmin) työpäivää istuen kannella ja hioten hiekkapaperilla siitä sydäntä, siltä ku se oli siin maas jo näyttäny. Sit antoi sen mulle. Mä pistin tietenki aarretalteen.
En ole ihan varma oliko toi takaraivos sillo ku aloin tekee korui, en muista, mut pitkään oon miettiny et teen siitä Pöpsylle korun. Nyt tuli tehtyä. Eihän toi ihmeelline tai erikoine ole. Mut meidän kotona se on arvokkain kaikista.

Enkä kyl pistä muita koruja enää tähä ny täl kertaa.

Mut pistänpä vielä tän tähä loppuun.



Pöpsyn koulun seinä - laasti vielä märkää.
Lapset oli saanu tehdä laatoista taidetta. Huippu idea opeilta, tai keneltä onki tullu.
Oon kyl niin kiitolline et Pöpsy pääs just tohon kouluun, se on huippupaikka, aivan mahtava.